Hidastajan viikkoraportti osa 1.

Maanantai - "työpäivä"

Hidastaja raivostui aamulla. Liikkeelle lähtö oli taas takkuista. Lasten vaatteita ei löytynyt tai ne olivat jääneet liian pieniksi. Itsesyytöksiä aikaansaamattomasta äitiydestä - ei edes huomaa lasten kasvaneen ulos vaatteistaan!

Reippaan hoitoon- ja kouluunvientikävelyn jälkeen energia pursusi ja kohdentui jälkeläisten vaatekaapille. Liian pienet pinoon kaapin päälle odottamaan kiertoon lähtöä. Inventoinnin tuloksena tietous vaatevarojen merkittävästä hupenemisesta. Tätä siis kasvukivut teettää.

Tuumasta toimeen. Toppahousut valmistuvat nyt. Materiaalina käytöstä poisjäänyt tikkipäiväpeitto toppahousujen lämmitykseen ja pintaan Eurokankaan ale-korista hankittua ihan oikeaa, kosteutta hylkivää ulkoilukangasta. Housujen pariksi tuunataan vanhasta talvitakista hieman toimivampi - pitkää helmaa lyhyemmäksi, kiinnitysvälineet kuntoon ja pehmoheijastin rintaan.

Illalla yhdessä hiihtokouluun, jonne kaikesta kauniista slow-elämäpuheesta huolimatta tulee armoton kiire. Hiihto riemastuttaa kaikkia. Mutta sen jälkeen on taas hoppu, että ehtii nukkumaan. Paitsi ompelija, sillä toppahousut ovat vielä kesken.


Tiistai - melkein jo työpäivä

Aamulla totesimme taas yhdessä, että ehtimistä joudumme harjoittelemaan jatkossakin. Väsytti, joskin mieli hyvä. Lapsi riemuitsi uusista ulkovaatteistaan. Aamuiselta kävelyltä (hoitoon&kouluun) palasi kotiin, koska teen työtä kotona. Edelleen väsytti, enkä voinut vastustaa ihan vain pieniä nokosia.

Heräsin tunnin kuluttua. Palelin ja kroppa kihisi. "Nyt jumankauta hommiin!" Voi kuinka hyvää tekeekään uni kesken työpäivän (tai vaikka ihan alkuunkin...). Energisenä ja voimaantuneena asetuin tietokoneen ääreen ja ryhdyin tulokselliseen työhön.

Josta havahduin myöhään iltapäivällä, kun piti olla jo lapsia hakemassa. Kiiruhdin, niin minä hitaan elämäntavan kannattaja; minä kiiruhdin kohti yhteiskunnan tarjoamaa äitien ansiotyöhön vapauttaa järjestelmää nimeltä päiväkoti.

Illalla tein lumitöitä. Niitä tänä talvena on riittänyt. Myöhemmin valmistin päivällistä, josta tuli hyvin maukasta. Tuli rätisi puuhellassa. Lapset leikkivit sovussa. Selailin sisustuslehden uusinta numeroa. Voi tätä kotoilun onnea.


Keskiviikko - todellinen työpäivä

Että ollaankin hyviä. Ehtimisharjoitukset eivät ole menneet hukkaan. Minäkin työn kimpussa ennätyksellisen aikaisin.

Työn alla olevasta suunnitelmasta on tulossa loistava. Koen onnistumista (työhyvinvoinnin edellytys) ja nautin työstäni. Suunnitelma myös valmistuu tämän työpäivän aikana. Sekin tuntuu hyvältä. Työpäivään sisältyy myös ylellisyys: lounas yhdessä puolison kanssa seisovasta pöydästä.

Suunnitelman viimeiset sivut tulostin yhdessä kuopuksen kanssa. Iltaohjelmassa on hiihtoa ja onnekseni pyysin pappaa hiihtoseuraksi jo aamupäivällä. Muuten laiskuus olisi iskenyt illan hämäryydessä. Ja laiskuushan on jotain perisynnistä seuraavaa. Jokainen tavoitteellinen, täysipäinen ihminen välttelee laiskuuden velttoon olotilaan joutumista, sillä silloin voi unohtaa suorittaa. Vai miten se nyt olikaan...?

Varsin raikkaan talvituulen siivittäminä suksimme kukin itselle sopivasti. Suihkussa käydessä totesin, että puhdas pyykki voi odottaa vielä huomiseenkin viikkaajaa. Söimme eilisen rippeet. Opetin kuopukselle legojen rakennustekniikkaa ja esikoiselle hyvien käytöstapojen merkitystä elämässä pärjäämiseen. Iltasatu kertoi sinitukkaisesta tytöstä. Sininen tukka oli kaikille kauhistus. Mutta tyttö oli rohkea ja uskoi omaan siniseen tukkaansa.