Kevään merkkejä

Kevään merkkejä ei luman alla piilottelevalta pihalta juurikaan löydy. Pakkanen on pitänyt talon lämmittäjän kiireisenä parin kuluneen viikon aikana. Öisin -30c, päivisin -15c. Onpahan saatu tehdä havaintoja kesäisen julkisivuremontin vaikutuksista huonelämpötiloihin pohjolan äärikeleissä.

Vilpolasta sen sijaan löytyi yllätys. Piharuukkujen uumeniin unohdetut edelliskevään pikkunarsissit olivat aloittaneet kasvunsa. Sisukkaat pikkusipulit saivat ryhmittäytyä komuutin päälle tallilyhdyn seuraan. Siitä niiden on hyvä kurkistella kohti talviaurinkoa.



Rea Peltolan kirjoittama "Jokanaisen puutarhakirja" tarjosi päivän mietelauseen.
"Kun on saanut rauhassa ajatella omia ajatuksiaan, voi taas paljon tyynemmin mielin kohdata maailman ja toiset ihmiset".

Ajatus tuntui niin osuvalta ja armahtavalta. Jokaisella, myös pienten lasten äidillä, on oikeus ja velvollisuus omaan aikaan. Oikeus haluta töihin. Oikeus kodin taikapiirin ulkopuoleisiin haasteisiin. Velvollisuus olla olemassa muutakin kuin lapsia varten.

Jokanaisen puutarhakirjasta iski myös mullankaipuu. Joulukuussa talvikasvimaata varten ostettu 45 litran multasäkki siirtyi pönttöuunin kupeeseen. Kertaalleen sulatettu multa oli jäätynyt yläkerran rapussa. Nyt se saisi sulaa uudelleen, jotta itämään käyneet valkosipulin kynnet pääsisivät mullan sisään.


Ja voi kuinka hitaasti multa suli! Vaan viimein irtosi maitopurkkien laitettavaksi ja sitten hellalle lämpiämään. Koska elämässäkin asiat toisinaan asiat vinksin vonksin, niin olkoon tuo kuvakin.

Kodin sydän on kierrätyskeittiö.

Vuosi sitten elimme keittiöremonttia. Uusi keittiö on osoittautunut kaiken sen työn ja odotuksen arvoiseksi, jota uuden keittiön saaminen vaati. Keittiö on muodostunut kodin sydämeksi, etenkään kun meillä ei ole varsinaista olohuonetta. - Vielä.

Parasta remontoitavassa talossa elämisessä on se, ettei kaikkea saa kerralla. Välillä on täyteisiä remonttikausia, jolloin koko muu elämä sopeutuu rakentamisen ehtoihin. Vuorostaan on myös aikoja, jolloin mitään ei tapahdu remonttirintamalla. Silloin vedetään henkeä.

Uskallan sanoa keittiötämme kierrätyskeittiöksi, vaikkei kaikki keittiössä käytetty olekaan kierrätettyä. Mutta kaikki kalusteet ovat. Kiintokalusteet purettiin tamperelaisesta kerrostaloasunnosta. Tämä 50-lukulainen kaapisto oli laatimani keittiösuunnitelman lähtökohta. Kierrätyskaapisto määritteli, minkä verran kaappitilaa keittiöön syntyi.

Ylpein olen täyspuisesta astiakaapista, jonka ostimme kuopiolaisen omakotitalon varastosta. Kaapin tuunaus oli suuri projekti. Monet radion puheohjelmat ehdin kuunnella uutta maalipintaa maalatessa. (Vanhaa maalia irrottaessa ei radionkuuntelusta ole niin väliä). Astiakaappi vastasi täysin haaveilemaani - ja viimein sain mummon vinttiin säilömät aarteet esille.




Jos keittiö on kodin sydän, niin keittiön sydän on lämmin liesi. Näin talvella liesi lämpiää meillä päivittäin. Toisinaan useastikin. Arkiaamun luksusta on laittaa tuli puuhellaan. (Paitsi jos on liian isoja puita, eikä tuli ota millään syttyäkseen. Sitten tulee puuronkeittäjällä kiire).

Mikkeliläisen purkua odottavan omakotitalon yläkerrasta Högfors 5A -valurautahella matkusti meille saadakseen uuden elämän. Sen uuni on haastanut minut opettelemaan tavoilleen: tunnistamaan sopivat lämpötilat niin ruuanvalmistukseen, kuin sämpylöiden ja leivän paistamiseen.

Keittiö valmistui pääsiäiseksi ja pääsimme blinien paistoon. Jouluaterian saimme kattaa suurelle pirttipöydälle. Pöytä on yhdistelmä kahdesta vastaantulleesta pöydästä. Kannen peittänyttä maalipintaa hiottiin jo kesällä 2006, jalkoja kai kesällä 2009. Pöydän ääressä istutaan talon peruja olevilla tuoleilla. Niitä ilmestyy vihreäksi maalattuina yksi toisensa jälkeen. - Sen mukaan tapahtuuko remonttirintamalla, vai vetääkö tuolituunari henkeä.