Hellekesä 2010

Kesästä 2010 ikimuistoihin jää uskomaton hellekausi ja loputtomalta tuntunut kodin katto- ja julkisivuremontti. Helle ja remontti: kaksi hyvää syytä viettää erityisen slowmainen puutarhakesä.

Toukotyöt tehtiin yhdessä. Papujen ja kukkien itämistä ja kasvua seurattiin tarkasti. Mutta heinäkuun kuumuuteen piha jäi paistattelemaan yksin. Tarhurit vetäytyivät kellarin viileyteen tai suuntasivat järven aalloille.

"Eipäs hoppuilla"

Västäräkkien keikutelessa kivillä verkkainen talviaikani vaihtui hektiseen kevätsesonkiin. Ihmiset kaipasivat apua ja neuvoja lumen alta esiintuleville pihoilleen. Olen rymistellyt paikasta toiseen ja venyttänyt päivää. Tuntuu hyvältä olla tarpeellinen. Tuntuu mahdottomalta ehtiä palvelemaan jokaista tarvitsijaa. Käykö niin, että jos en ehdi palvelemaan asiakastani heti, hän kääntyy kannoillaan ja hakee palvelun muualta?

Voisiko asiakkuuksissa toimia slow-hengen mukaan? Kotimme remontinteon alkuvuosilta muistan tilanteen, jossa urakoitsija tuumasi minulle, että "nyt vauhti pois!". Olimme irrottaneet lämminvesivaraajan ja purkeneet vessaa remontin tieltä. Olimme varautuneet olemaan ilman lämmintä vettä. Menin ilmoittamaan, että nyt saisi aloittaa uuden rakentamisen. Urakoitsijan kommentti tuntui tylyltä. Miten hän voi arvioida meidän aikatauluja?

Tänä aamuna olen ottanut aikaa ajattelemiselle. Lueskelin Timo Lampikosken kirjaa "Hidasta!". Hän kuvailee italialaista kulttuuria. Italialainen osaa hidastella tehtävien hoitamisessa. Asiakkaalle saatetaan ensin sanoa, että pyyntö on mahdoton, ei tule onnistumaan. Mutta silti asiat lopulta sujuvat.

Yrittäjä elää asiakkaistaan. Yrittäjämisen vapauteen kuuluu mahdollisuus suunnitella omaa ajankäyttöä. Kas tässäpä mehevä ristiriita. Vai voisiko yrittäjä ohjata asiakkaansa aikatauluja? Voisiko asiakassuhteissaan välittää slow-henkistä elämäntyyliä?

Meidän vessa. Siinä ei ollut seinää. Pöntöllä istuessa saatoit tervehtiä eteiseen tulijoita. Kun saatiin seinä, siellä ei ollut valoja. Mutta se valmistui aikanaan. Ihastuksesta pakahtuen istuin siellä iltaisin hämmästellen, "tässä se nyt on, uusi vessa".

Nykyään vessa-suhde on hyvin käytännöllinen. Kerran niin uuden, ihanan ja loisteliaan siivouskin lykkääntyy muun kiireisemmän tieltä. Kunnes iskee hurja inspiraatio ja vessa saa loistonsa hetkeksi.

Alakerrassa odottaa uusi vessaprojekti. Siinä ei ole seinää eikä valoja. Sen paikalla on valtava määrä roinaa ja utuisia haavekuvia.

Perunanviljely nurmikolla

Kesällä 2009 testasin, miten peruna kasvaa nurmikolla. Kaivoin viiden sentin syvyiset istutusvaot nurmeen ja asettelin perunat jonoon. Istutusavakojen väliin jäävät nurmikaistat peitin sanomalehdillä ja päälle painoksi hiekkaa. Myös perunat peitin hiekalla. Hiekan päälle kasasin reilun kerroksen haravoituja lehtiä ja vielä hieman hiekkaa painoksi.


























Myöhemmin kesällä niitin pihaa reunustavaa heinikkoa ja kannoin niittotuotoksen perunamaalle. Peruna kasvoi ja kukki komeasti. Sato oli helppo korjata ja perunat olivat puhtaita. Melko pieniksi perunat jäivät. Tärkein juttu oli nurmikon muuttuminen viljelymaaksi. Perunannoston jälkeen levitin hieman kalkkia ja käänsin maata kevyesti. Peitin perunamaan paksulla kerroksella syksyn varistamia lehtiä.

Siellä se nyt muhii, ensi kesän porkkana - sipulimaa. Ennen istutusta viljelysmaa saa aimoannoksen kompostia ja hevonkakkaa (joko tuttavan heppalasta tai puutarhamyymälän "Pollen paras" -säkistä).

Keittiöremontti osa 1.

Keittiöremontti. Se alkoi syksyllä kellarikerroksen varaston siivouksella. Sitten varastoon rakennettiin varakeittiö hyödyntäen varsinaisesta keittiöstä purettuja kalusteita. Varastokeittiössä on energiaa säästävä lämpötila, noin +16-18 astetta. Varastokeittiön joulu oli ankea. Onneksi jouluja tulee joka vuosi uusia.














Saamme uuden keittiön käyttöön pääsiäiseksi. Pääsiäinen on vuoden juhlista minulle tärkein. Se on lupaus keväästä, valosta ja uudesta elämästä. Uusi keittiömme on ehdottomasti uusiokeittiö. Kalusteet käytiin purkamassa Tamperelaisesta kerrostaloasunnosta. Kalusteiden koko määritti keittiön suunnittelua. Myös puuhella on kierrätetty, aito vanha Högfors 5A, jolle puolisoni muurasi jalustan.

Tavoittelen keittiöön slaavilaista tunnelmaa. Haaveilen haudutetuista lihapadoista, hunajalla ja valkosipuleilla marinoiduista porkkanoista, ikkunalaudalla kasvavista versoista... Kuinka kaipaan tuoreita vihanneksia! Varastokeittiössä tarjolla on lähinnä leipää ja makkaraa. Ruoka valmistuu paistinpannulla tai mikrossa. Ja kokitkin ovat liian väsyneitä panostakseen kulinaristisiin kokemuksiin. Toisin on sitten uudessa keittiössä.




















Uuteen keittiöön odotellaan tasoja. Hellan viereen tulee kivitaso, ylämaan vihreä. Tiskipöydän tasoksi valitsimme uhmakkaasti täyspuun, euroopan pähkinää. Tässä tingin kotimaisuusvaatimuksesta puulajin ominaisuuksien ja värin takia. Välitiloista puuttuvat kaakelit ja lasitus. Kaapistojen maalauksessa on vielä pintä täydenneltävää koristemaalausten osalta. Keittiön mahtipontiseen värimaailmaan olen sangen tyytyväinen. Keittiöstä tulee upea! Viimein saan vintissä vuosia lojuneet vanhat astiat ja keittiökapustat näkyville.

Perennatarhan rakentaminen

Törmälän Pihan puutarha nukkuu vielä paksun lumipeitteen alla. Puutarhaa olen rakentanut kolmen kesän ajan, palan kerrallaan. Valmiiksihan puutarha ei tule koskaan, mutta tulevana kesänä 2010 tavoitteena on saada puutarhan pääpiirteet rakennetuiksi. Ensin vain on odotettava, että talon kattoremontti ja vuorituksen uusiminen valmistuvat... sillä näin mittavat remontit todella näkyvät pihalla!

Kuvassa on näkymä perennatarhasta, jota hellii eteläinen aurinko koko päivän. Isovanhempien aikaan perennatarhan paikalla oli perunamaa. Syksyllä 2006 talon sokkeli kaivettiin auki salojituksen ja sadevesiputkien asentamiseksi sekä sokkelin eristämiseksi. Perunamaan päälle kohosi valtavat röykkiöt kaivuumaata, sillä yhtään kuormaa en antanut ajaa pois. Sokkeliremontin jälkeen pihan eteläosa sai aivan uuden muodon. Kaivuumaista ja maan uumenista löytyneistä suurista kivestä rakennettiin pengerrys.

Pengerrys villiintyi kesässä kirjavaksi niityksi. Seuraavan keväänä tartuin lapioon ja perustin perennatarhan niityn päälle. Poistin rikkakasvien juuria ja paransin maata kompostilla. Suurin osa istutetuista perennoista oli pihalla entuudestaan kasvaneita, jotka olin ennen sokkeliremonttia ottanut suojaan siirtopenkkiin. Siirtoistutin keltapäivänliljoja, ruskoliljoja, jalopähkämöä, kultapalloa, harmaamalvikkia ja pioneja. Pioneistahan sanotaan, että ne eivät pidä siirtämisestä. Mutta minun pionini kukkivat jopa siirteessä ollessaan! Tosin uhkeää kukintaa saan varmasti vielä odottaa.

Perennatarhaan olen istuttanut myös omenapuun, tuivioita, katajan ja runsaasti tulppaaneja. Rikkaruohot pysyvät kurissa katteilla ja satunnaisella kitkennällä. Tunnustan, että ensimmäisenä kesänä kitkemistä kyllä riitti. Perennatarhassa liikkumista helpottaa kasvillisuuden lomaan asetellut askelkivet. Tässä käytin talon kellarikerroksen betonilattian purkamisessa syntyneitä pieniä betonilaattoja, jotka jo parissa kesässä ovat patinoituneet kauniisti.

Perennatarhan kainalossa on kyyneleen muotoinen patio. Pation pohjaan ladoin purkutiiliä, jotka on saumattu punaisella murskeella sekä luonnonsoralla. Tiilien alle laitoin mansikkakankaan estämään rikkakasvien esiintymisen patiolla. Pation kalusteina on talossa olleita vanhoja (karmeita) muovisia puutarhatuoleja sekä pyöreä ruokapöytä. Pöytä palveli vuosikymmeniä isovanhempieni ruokailuhuoneen pöytänä ja sen äärellä on juhlittu monet suvun juhlat. Muuttomyllerryksessä sille ei enää ollut tilaa sisällä, joten kannoin sen ulos. Muovitasoisena ja metallijalkaiseina se on kestänyt ulkoilmaa tyylikkäästi. Viime kesänä (2009) maalasin tuolit sekä pöydän hehkuvan punaisiksi (Tikkurila Unica - maali, sävy N323). Aika näyttää kuinka maalipinta pysyy muovissa.

Pöydällä olevat kesäkukat on istutettu iloisen värisiin vanhoihin muovivateihin. Vadin pohjiin porasin reijät liian veden poispääsyteiksi. Elämää nähnyt päivänvarjo odottaa uutta kangasta. Nykyisellään se ei todellakaan ole pöytäryhmän kruunu...

Paluu kotikonttoriin

Opiskeluntäyteisten kaupunkivuosien jälkeen minusta kuoriutui paluumuuttaja. Tahdoin takaisin lapsuuden maisemiin. Halusin mahdollistaa jälkeläisteni läheiset suhteet isovanhempiinsa - ja saada pyyteetöntä lastenhoitoapua. Idealistina julistin maailmalle: "Sinun ei tarvitse kulkea markkinoiden ajopuuna työn perässä! Valitse missä asut ja luo itse työpaikkasi."

Neljäs idealistin talvi menossa. Omatoimisessa työllistämisessä on haasteensa. Yksi niistä liittyy työtilan järjestämiseen. Kun kerran tavoitteena on yhdistää koti, perhe-elämä ja työ saumattomasti, niin työtilan tulee olla kotona. Työnteko ei ole ajankohdasti kiinni ja lasten sairastellessa voi mainiosti edistää projekteja pikkupotilaan nukkuessa (tai vaikeroidessa, jolloin työstä ei tietenkään tule mitään). Työtila kotona ei myöskään lisää kustannuksia vaan päinvastoin siitä saa tehdä vähennyksen verotukseen.

Aloitin talomme ylimmässä kerroksessa. Talvisen työaamun ensimmäinen toimenpide oli pönttöuunin lämmittäminen. Puolille päiville palelsi. Iltapäivästä oli liian kuuma ja huoneilma hapetonta. Seuraavan syksyn saapuessa ajatus kylmyyden kangistamista sormista näppäimillä johti muutokseen. Siirsin työpisteen keskikerrokseen talon lämpimimpään huoneeseen. Tarkenin mainiosti, mutta valitettavasti työtila oli samalla myös makuuhuone. Töistä ei siis päässyt eroon unissakaan - jotain rajaa työn ja levon suhteen sentään pitää olla!

Saapui uusi syksy. Edessä uusi muutto. Kantaessani työhuoneeni sisältöä vuokratiloihin puolisoni harras toive täyttyi. "Nyt sentään menet oikeasti töihin!" Vuokratilaa perustelin kotona käynnissä olevalla remontilla, työajan tehokkuuden parantamisella ja oman työotteen kehittämisellä. Sosiaalisuuskin lisääntyi, sillä vuokratiloissa oli myös muita toimijoita.

Tänään istun autuaan onnellisena täyteen ahdetussa pikkuhuoneessa talomme ylimmässä kerroksessa. Ympärilläni on kaikki minun pienet aarteeni: puutarhakirjat, mittauslaitteet, käsityötarvikkeet ja tuunattu "vintagenäyttö". Päivällä voin katsella naapuritalon ohitse avautuvaa ojanvarren maisemaa. Illalla pimeyttä ja naapurin ulkovaloa. Huoneen ahtaus pitää muun perheen ulkopuolella, mutta olen sopivasti tavoitettavissa. Näin juuri sen pitää olla - älä kulje ajopuuna, vaan ankkuroidu omaan satamaasi ja anna juurten kasvaa.