Tavoitteita vai virrassa kelluntaa?

Pitääkö elämässä olla tavoitteita?

Aloitin päivän hiihtämällä. Olin päättänyt hiihtää neljä kierrosta (n.16km), enemmän kuin kertaakaan tänä talvena. Olin varannut koko aamupäivän hiihtämiselle.

Tähän asti olin hiihtänyt ainoana tavoitteenani hiota. Hiihtäminen ilman ajantajua on niin rentouttavaa.

Mutta nyt läksin matkaan katsomalla kelloa. Halusin tietää kuinka paljon aikaa käytin yhden kierroksen kiertämiseen. Pystyisinkö asettamaan hiihtosuoritukselle myös aikatavoitteen: neljä kierrosta kahdessa tunnissa? Aloituspisteessä tulisi olla puolen tunnin päästä uudelleen.

Latu oli luminen, hiihtäminen raskasta. Olin lähtenyt ladulle heti herättyäni, ilman aamupalaa. Se kostautui oitis, nälkä tuli heti. Onneksi sentään oli vesipullo. Pyrin pitämään vauhtia yllä, olihan nyt "ajanotto" käynnissä. Hiihtäminen kello mielessä tuntui rasittavammalta, kuin ajantajuton meno. Hengästymistä ja hikoamista. Vihdoin ensimmäinen kierros suoritettu. Kello näytti karun tosiasian: aikaa oli kulunut reilusti yli puoli tuntia. En siis pystyisi hiihtämään neljää kierrosta kahteen tuntiin. Se tavoite oli saavuttamattomissa.

Mutta jäljellä oli toinen tavoite: hiihtää neljä kierrrosta. Se vaatisi ainoastaa suksien liikuttamista eteenpäin ja päätöksessä pysymistä. Olin tullut hiihtämään 4 kierrosta, joten sen myös teen. Itselle mieluisa tavoite, joka on sopivan väljästi asetettu, on helppo saavuttaa.

Miksi elämässä pitää olla tavoitteita? Tavoitteisiin liittyy suorittamista, rasittumista ja varmasti myös stressin tuntemuksia. Eikö parempi olisi vain kellua virrassa? Antaa elämän kuljettaa, päivien lipua toistensa lomassa. Kultaa janoavan huippu-urheilijan tai etenemistä tavoittelevan urantekijän elämää ei takuulla voi sanoa slow-elämäksi.

Ei tavoitteita - ei tuloksia. Jos ei määränpäätä tiedossa, eksyykö matkalla olija? Tosin jos ei ole erityisesti mihinkään menossakaan, niin kai silloin on sama, minne sattuu saapumaan. Mutta jos ei lähde liikkeelle lainkaan, voi olla varma, että pysyy paikoillaan.

Palaan hiihtoladulle taas huomenna. Neljää kierrosta en silloinkaan hiihdä kahteen tuntiin. Mutta hiihdän itselleni virkistystä ja hitusen parempaa kuntoa. Ja hiihtäessä mieleni on vapaa pohdiskelemaan, miksi elämässä pitäisi olla tavoitteita. Mutta yksi asia on varma, ladulle en lähde tyhjällä vatsalla. Sillä niin pientä tavoitetta ei olekaan, etteikö se ansaitse hieman alkuvalmisteluja.